Formula 1 VPN-Suomi

Arkisto maaliskuu 2014

Yleinen

Tomaatilla ja chilillä höysytetty makkarakeitto

12.03.2014, harrastelijakokkaaja

Talven ensimmäisen nuhan innoittamana halusin tehdä ”nokan” avaavaa ruokaa. Koska kaapissa oli jo valmiiksi lenkkimakkaraa, niin makkarakeittohan siitä syntyi, tosin hiukan sovellettu. Ensin keitin puolitoista litraa vettä lihaliemikuution kanssa, kiehuvan veden sekaan heitin 800 grammaa Rainbow keittojuureksia ja yhden chilipalon pilkottuna. Keitin juurekset lähes kypsiksi, kunnes laitoin joukkoon purkillisen valkosipulitomaattimurskaa ja puolipurkillista chilitomaattimurskaa (ei ollut …

Yleinen

Aurinkokuivatuillatomaateilla täytetty kalkkunafilee

02.03.2014, harrastelijakokkaaja

Pitkästä aikaan kokkaaja jaksaa myös kirjoittaa, vaikka ruokaa on tehty ja jotain uuttakin on kehitelty, niin ei ole vaa jaksanut kirjoittaa. Asiaan, käytin ison reilun kilon painoisen maustamattoman kalkkunanrintafileen. Ensin marinoin fileen, laitoin kulhoon vahvaa sinappia pari ruokalusikallista, punaista chilitahnaa reilun ruokalusikallisen, puolidesiä oliiviöljyä, kunnon loraus soijakastiketta, pari valkosipulinkynttä murskattuna, hunajaa, kuivattua rosmariinia ja pari …