Lainaa.com

Yleinen

Uusi perjantaipizza

09.12.2016, harrastelijakokkaaja

image image

Pitkästä aikaa tuli tehtyä niin hyvää pizzaa, että kehtaa kirjoittaa ja julkaista. Pizzoja on tehty jos jonkinlaisia vuosien saatossa, nyt ajattelin kokeilla jotain uutta. Tein pohjan, jonka kaulitsin mahdollisimman ohueksi leivinpaperin päälle. Tämän jälkeen vedin leivinpaperin uuniritilän päälle ja voitelin pinnan oliiviöljyllä. Tämän jälkeen ritilä ja pohja kuumaan uuniin.

Pohja sai olla uunissa niin kauan, että pinta sai väriä, tämän jälkeen otin pohjan ulos ja käänsin pohja ympäri. Seuraavaksi voitelin pinnan taas oliiviöljyllä. Tämän jälkeen peitin pohjan ohuesti cheesemix-juustoraasteella, jonka päälle levitin 6kpl ilmakuivattua kinkunviipaleita ja purkillisen valutettuja punaravun pyrstöjä ja kuivattua oreganoa. Tämän jälkeen pizza meni uudestaan uuniin saamaan hieman väriä.

Loppusilauksena revin pizzan päälle ruukullisen tuoretta wasabirucolaa ja höyläsin ohuita siivuja fetajuuston reunoista. Päälle vielä vimmestelyksi pippurimyllystä omaa sekoitusta, jossa on mustapippuria, kuivattua chiliä ja merisuolaa.

Tämä pizza onnistui yli odotusten ja oli yksi parhaista syömistäni pizzoistani😋


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *