Formula 1 VPN-Suomi

Yleinen

Uusi perjantaipizza

09.12.2016, harrastelijakokkaaja

Pitkästä aikaa tuli tehtyä niin hyvää pizzaa, että kehtaa kirjoittaa ja julkaista. Pizzoja on tehty jos jonkinlaisia vuosien saatossa, nyt ajattelin kokeilla jotain uutta. Tein pohjan, jonka kaulitsin mahdollisimman ohueksi leivinpaperin päälle. Tämän jälkeen vedin leivinpaperin uuniritilän päälle ja voitelin pinnan oliiviöljyllä. Tämän jälkeen ritilä ja pohja kuumaan uuniin. Pohja sai olla uunissa niin kauan, …

Lue kokonaan

Yleinen

Juustokuorrutettu broilerinpaistileike

29.02.2016, harrastelijakokkaaja

Pitkästä aikaa jaksoin kaivaa blogini ja kirjoitusinnon esiin ruoanteon jälkeen. Vielä kun jaksoi kehitellä uutta sovellusta perus broilerinleikkeestä. Tarvittavat ainekset: 1kg maustamatonta broilerinleikettä 1,5 dl varrasleipää murskattuna 300g juustoraastetta suolaa mustapippuri/chili sekoitusta tummaa paprikajauhetta suolaa koristeluun tuoretta basilikaa Murskaa varrasleipää, levitä uunivuoan pohjalle puolet murskasta, laita broilerinleikkeet murskan päälle, mausta ohjeen mausteilla, tai keksi omia. …

Lue kokonaan

Yleinen

Herkkutattipasta

06.09.2014, harrastelijakokkaaja

Kokkailija on palannut lomalta keittiöön, tai oikeastaan koneen äärelle, kun kesällä ei vaan jaksanut kirjoitella kaikkia aikaan saannoksia. Tällä kertaa pääaines löytyi metsästä n. viidenkymmenen metrin päästä kotiovelta, eli täydellinen iso herkkutatti, seuraksi itse kasvatettua chiliä. Putsasin tatin ja viipaloin sen pitkittäin ennen paistamista, tatin seuraksi pannulle laitoin puolikkaan sipulin, pari valkosipulin kynttä, chilin pilkottuna …

Lue kokonaan

Yleinen

Hevosta grillistä

14.06.2014, harrastelijakokkaaja

Ajattelin kokeilla jotain ihan uutta, kun paikallisessa Pajalan K-supermarketissa oli eilen tarjouksessa täydellisen näköistä hevosen ulkofilettä, joten grilli kuumaksi ja pihvin tekoon. Otin lihan jo pari tuntia ennen paistamista huoneenlämpöön, jotta liha ei joutuisi shokkiin jos sen laittaisi kylmänä grilliin. Maustamiseen riitti niinkin erikoiset mausteet kuin suola ja mustapippuri suoraan myllystä. Laitoin maustetta vain toiselle …

Lue kokonaan

Yleinen

Broilerin sisäfilettä japanilaisittain

13.06.2014, harrastelijakokkaaja

Jatketaan helppoja ja nopeita kesäruokia hiukan itämaisella teemalla. Japanilaisittain maustettua broilerin sisäfilettä, paistettua nuudelia kevätsipulin kera ja paistettua tuoretta parsaa. Aluksi tein helpon mausteseoksen kaadoin lasiin Blue dragonin Teriyaki kastiketta ja saman valmistajan Chili radish pastea, ja sekoitin hyvin. Tämän jälkeen voitelin kuivatut kanafileet mausteseoksella ja lisäsin voitelun jälkeen fileiden päälle hiukan merisuolaa. Jätin fileet …

Lue kokonaan

Yleinen

Turskaa, katkarapuja ja parsaa

10.06.2014, harrastelijakokkaaja

Helpot kesäpäivän ruoat jatkuvat, välillä on hyvä syödä kalaa ja tuoretta parsaa, nam. Prisman kalatiskiltä löytyi tarjouksessa turskafilettä joten ajattelin kehitellä jotain helppoa ja hyvää, taas 🙂 Turskat maustoin ensin merisuolalla, sitruunan mehulla ja limepippuri sekoituksella ja annoin maustua vajaat puolituntia. Tämän jälkeen lisäsin vuokaan fileiden päälle pussillisen isoja kuorittujen katkarapujen häntiä ja puoli purkkia …

Lue kokonaan

Yleinen

Punajuuripyttipannu

03.06.2014, harrastelijakokkaaja

Lomalla on vaihteeksi aikaa kirjoitella viime aikojen kokkailuja, ensimmäisenä tarjoan pyttipannusta uuden version, eli punajuuripyttipannun. Tavoitteena oli käyttää kotimaisia punajuuria, mutta ne oli jo tältä keväältä loppunut, joten ostin paketin esikeitettyjä espanjalaisia punajuuria. Ne oli tietysti helpompi ja nopeampi tapa päästä eteenpäin. Ensin lohkoin punajuuret reilun kokoisiksi haarukkapaloiksi. Seuraavaksi pilkoin kevätsipulia ja Votkinsin hirvichorizzoa pari …

Lue kokonaan

Yleinen

Siskonmakkarastroganof

18.04.2014, harrastelijakokkaaja

Ajattelin hiukan tuunata, tuttava perheen perinneruokaa, ja kehittelin hiukan omanlaisen reseptin siskonmakkarastroganofista. Ensin pilkoin kokonaisen puron pannulle ja samaan kyytiin pilkoin mukaan paketillisen pekonia. Ennen kuin aloin paistamaan purjoa ja pekonia oli vuorossa tämän ruoanteon pitkästyttävin osio, eli tuore siskonmakkaroiden ulostaminen sopiviksi kahden sentin pätkiksi ulos keinokuoresta. Tiputtelin pätkät suoraan öljytylle pannulle ja paistoin makkaranpätkät …

Lue kokonaan

Yleinen

Tomaatilla ja chilillä höysytetty makkarakeitto

12.03.2014, harrastelijakokkaaja

Talven ensimmäisen nuhan innoittamana halusin tehdä ”nokan” avaavaa ruokaa. Koska kaapissa oli jo valmiiksi lenkkimakkaraa, niin makkarakeittohan siitä syntyi, tosin hiukan sovellettu. Ensin keitin puolitoista litraa vettä lihaliemikuution kanssa, kiehuvan veden sekaan heitin 800 grammaa Rainbow keittojuureksia ja yhden chilipalon pilkottuna. Keitin juurekset lähes kypsiksi, kunnes laitoin joukkoon purkillisen valkosipulitomaattimurskaa ja puolipurkillista chilitomaattimurskaa (ei ollut …

Lue kokonaan

Yleinen

Aurinkokuivatuillatomaateilla täytetty kalkkunafilee

02.03.2014, harrastelijakokkaaja

Pitkästä aikaan kokkaaja jaksaa myös kirjoittaa, vaikka ruokaa on tehty ja jotain uuttakin on kehitelty, niin ei ole vaa jaksanut kirjoittaa. Asiaan, käytin ison reilun kilon painoisen maustamattoman kalkkunanrintafileen. Ensin marinoin fileen, laitoin kulhoon vahvaa sinappia pari ruokalusikallista, punaista chilitahnaa reilun ruokalusikallisen, puolidesiä oliiviöljyä, kunnon loraus soijakastiketta, pari valkosipulinkynttä murskattuna, hunajaa, kuivattua rosmariinia ja pari …

Lue kokonaan

Yleinen

Haukipullat, punajuuririsotto ja suppilovahverokastike.

20.11.2013, harrastelijakokkaaja

Pienen luovan tauon jälkeen jaksoi taas kehitellä jotain pientä. Varsinkin kun ystäväni Ari Ahtiainen toi pyytämättä ja tilaamatta yllättäen poikansa kalastaman hauen fileinä suoraan kotiovelle, hauki oli kuulema kotoisin Porvoon aukealta. Uuden kuluttaja-asiamiehen päätöksen mukaisesti äskeinen ei olut piilomainontaa. Haukipullat: Liotin ensin tunnin verran korppujauhoja kermassa johon lisäsin mukaan pari kananmunaa, tuoretta minttua, tuoretta korianteria, …

Lue kokonaan

Yleinen

Tähteiden kierrätystä

23.10.2013, harrastelijakokkaaja

Kaikilla jää joskus ruokaa yli, niin meilläkin. Nyt kun kierrätys ja säästäminen ovat in, niin minäkin tein uutta ruokaa edellisen päivän ylijäämistä, toki hiukan sitä jatkoin. Maanantaina ylijääneestä tomaattilihapullakastikkeesta ja spagetista tein eilen uuden uuninruoan. Kaadoin spagetit ja kastikkeen kulhoon ja silppusin niin lihapullat kuin spagetit pieneksi, sekaan lisäsin 280 grammaa nakkipaloja ja munamaitoseoksen, jossa …

Lue kokonaan

Yleinen

Uunikanaa ja sitruunabasilikarisottoa

23.10.2013, harrastelijakokkaaja

Syyslomat on vietetty, ja pikkuhiljaa alaa pääsemään arjen rytmiin kiinni. Lomalla ei tullut ihmeellisiä kokkailtua, paitsi otsikon mukainen ruoka koko perheelle. Uunikanana käytin marinoituja broilerinfileitä (joo naturel olisi parempi, mutta kun sain halvalla :), jotka laitoin uunivuoalle. Fileiden päälle kaadoin puolikiloa tomaattimurskaa, ison purkillisen herkkusieniä ja pienen purkillisen hillosipuleita. Koko komeus uuniin 175c kunnes fileet …

Lue kokonaan

Yleinen

Keltainen seikeitto

09.10.2013, harrastelijakokkaaja

Kalakeitto on päivän sana täällä järvenpäässä ja varsinkin seikeitto, joten päätin tehdä keltaisen seikeiton, paikallislehteä kunnioittaen vaimoani varten. Valmista kaksi litraa kalalientä. Samalla viipaloi ohuiksi viipaleiksi tai suikaleiksi porkkanaa, lanttua, palsternakkaa, tuore chili ja vähän paksumpina viipaleina tuoreita herkkusieniä. Laita sekaan kolme valkosipulinkynttä rikottuna, ei murskattuna eikä viipaleina, sekä kymmenkunta maustepippuria. Keitä kasviksia kalaliemessä n. …

Lue kokonaan